23. toukokuuta 2013

INSIDE MY PHONE

Tällä kertaa parit kuvat kännykän kätköistä, muutaman viikon ajalta..

1&2 järkky ruuhka lahden motarilla, vartti ajeltiin alle 10 km/h
3&4 lauantain järkky ukkosmyrky kirkkonummella ja kaunis auringonlasku ennen sitä
5 koulun tehtävää iPadillä

22. toukokuuta 2013

YOU PUSH ME HARDER, I DO THE SAME

Heissan! Pelkkää tekstipostausta tällä kertaa, kuvien puute johtuu siitä, että kamera on tällä hetkellä raksun hallussa, sillä on koulussa jotain kuvausprokkiksia niin sai lainata mun pienokaista. Koulussa on välillä kiirettä ja välillä tylsää, sitä normaalia. Taas saatiin vikoille viikoille -siis mitä se ope ajatteli- iso projekti, jossa käydään tutustumassa yrityksiin ja kysellään niiden toiminnasta ja sen sellaisesta, ja siitä sitten kaikki raportit jne, kauheen moni ei ilahtunut kuullessaan tehtävästä.
Tosiaan, koulua on jäljellä enää muutama hassu päivä tällä viikolla ja ensi viikko, ja sitten on kesäloma! Töitähän ei oo tullut saatua mistään, vähän kyllä ärsyttää, kyllä sillä rahalla olis tarvetta, mutta toisaalta on kiva pitää aikataulut avoimena. 

Vapaa-ajalla sais olla enemmänkin tekemistä -kröhöm!- mutta mutta hiusprojekti saatiin näin alkavan kesän kunniaksi aloitettua, kiitos raksun, ja hiuksethan ovat tällä hetkellä.... vaaaleat(!), no okei, ehkä enemmän sellaiset tosi vaaleen oranssit, jotka vähän tummenee latvoihin. Ensi viikolla olis tarkotus jatkaa tätä hiusten kidutusta vaalentamalla hieman lisää, jos ne sitten olis vaikka sellaset ku mä haluan, ja sitten ne saa kesän ajan olla ihan rauhassa, tyveä lukuunottamatta. Sitte kesän jälkeen tai kesän aikana kerkeen pohtia vähän, että mitä haluan näille hiuksille tehdä, raitoja vai ihan vaan pitää vaaleena.
Koitan saada raksua kuvaamaan näitä hiuksia niin saan todistusaineistoa tännekin laitettua. Onneks on tollanen kampaaja lähipiirissä, joka välillä antaa mun toteuttaa ihan näitä omiakin mielihaluja hiusten suhteen. 

Tällä kertaa oli tekstiä ihan näin arkisista asioista, tiedä onko se hyväksi vai ei, kiinnostaako ketään lukea näitä, vai onko kuvapostaukset parempia.

11. toukokuuta 2013

SPOTIFY

SHOPSHOPSHOP

Heipsan, vihdoin sain kamerani takaisin, tosin vain päiväksi, mutta sekin riitti Willa-reissun ostosten kuvailuun. Tosiaan siis, mukaan tarttui paitoja ja äitienpäivälahja äipälle. Tällä kertaa en sen enempää höpise vaan latailen kuvat ostoksista ja siirryn jääkiekon pariin!
 Paidat NewYorker
Äitienpäivälahja Vaniljatähti

10. toukokuuta 2013

WILLA

Tervehdys! Tiistaina sain nauttia hyvästä shoppailuseurasta vieraillessani ensimmäistä kertaa Hyvinkään uudessa Willassa. Täytyy kyllä myöntää, että teki vaikutuksen vaikka isoihin kauppakeskuksiin olenkin tottunut, jalkoja särki kyllä pitkään sen reissun jälkeen. Tietysti sieltä tarttui muutakin kuin vain etsimäni näytösvaatteet (joita sai kyllä etsiä ihan liian kauan); äitienpäivälahjaa äipälle Vaniljatähdestä ja itselle muutama paita NewYorkerista, löydettiin myös kiva meksikolainen rafla, kiitti Heidi, nyt joudut mun kanssa Willaa useemminki! Mulle ei ehkä sovellu noi parkkihallit, ainakaan sellaset, jossa ulospääsy vaatii ylämäen ja oven aukeamisen odottelun, nimim. kolautin auton peilin sisään, hups! 

namnamnam!
Eilisen helatorstain missioksi otinkin sitten vaatekaapin siivouksen, ja kyllähän se taas tulosta tuottikin, neljä ja puoli kassillista vaatteita lähti odottamaan vientiä keräykseen ja vaatekaappi on taas siisti, vaikkakin edelleen aivan täpötäysi, ai miten niin mulla on liikaa vaatteita.. Edelliset vaatekaapin siivoamisen tulokset (7 kassillista vaatteita) odottaa myöskin keräykseen pääsyä.
edistys!

2. toukokuuta 2013

VAPPEN

Myöhästyneet vapun toivotukset täältäkin! Vappua tuli juhlittua itse Mäntsälässä, paistettiin munkkeja -tai leivottiin, miten kukin tykkää sanoa-, grillattiin ja syötiin vatsat aivan liian täyteen munkkeja, mutta onneksi vappu onkin vain kerran vuodessa. Ihan ilman haavereita ei munkin paistosta selvitty, onnistuin polttamaan sormeni kuumaan kattilaan ja saamaan muutaman kerran öljyä päälleni raksun paistaessa munkkeja. 
vain osa tehdyistä munkeista :)
no otettiin me muutamat siman korvikkeetkin vapun kunniaksi!
ehkä vähän yli puolet paistetuista munkeista :) niitä oli paaaljoon!