1. syyskuuta 2012

if you go get her, you'll end up in flames

Tässä nyt vähän päivitystä koulun suhteen, samalla parit kuvat myös yhden päivän ruuasta. 

Koulu on alkanut ihan mukavasti, vähän on kuitenkin vieläkin sellainen fiilis että oisin voinu vaikka jatkaa vielä Helpassa. Kuulin koulun alussa että mut oli laitettu johonkin koulun uuteen hankkeeseen ja oon sitten pilotti-ryhmässä, ja opiskelu tulee olemaan hieman erilaista kuin muissa ryhmissä. Nyt on päästy vähän enemmän normaaliin rytmiin ja ollaan ihan oikeasti opiskeltukin tunneilla. 

Keskiviikkona käytiin Luukissa ja oli erilaisia rasteja ja kisoja luokkien kesken. Torstaina lähettiinki sitten Espoon IKEA:an, josta onki noi kaksi kuvaa, käytettiin luokan sisustamiseen yhteensä noin 270 e ja saatiin vielä jätskit ja limut vielä ne jotka kanto kaikki tavarat autolle. Ostettiin kaikille omat viltit, painetaan niihin koulun logo ja ryhmätunnus ja luultavasti nimikin, kirjahylly, kasvi, jätti iso kello, pehmoleluja ja tyynyjä. Aluks olin vähän epäilevä koko IKEA reissun suhteen mutta kaikkea käytännöllistäki löydettii.

Tossa nyt pari kuvaa IKEA:sta, pari tunnilta ja pari älyttömän hyvistä ruuista :)





hunajakana-ananas-kurkku-paprika wrap, nami!

ihan älyttömän hyvää korvapuustia Lidlistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti